Uusi virkailija
Kolme kuukautta kuntouttavaa työtoimintaa oli tullut täyteen. Se oli merkkipaalu, jos merkkipaalulla tarkoitetaan asiaa, joka näkyy kalenterissa, mutta ei välttämättä missään muualla.
Olin käynyt paikalla. Olin tehnyt tehtäviä. Olin keskustellut ihmisten kanssa. Olin jopa pelannut mölkkyä, mikä oli osoittanut ainakin sen, että kykenin pitämään kiinni kepistä ja tekemään päätöksiä nopeasti silloin, kun puupalikat olivat vaarassa. Työllistymisen kannalta vaikutus oli kuitenkin epäselvempi. nyt oli edessä työkkärin tapaaminen. tai oikeastaan työvoimapalveluiden tapaaminen. Työkkäri oli jäänyt elämään kansankieleen samalla tavalla kuin terveyskeskus, vaikka molemmissa paikoissa oli vuosien aikana vaihdettu nimiä niin paljon, että tavallinen ihminen alkoi epäillä, että seuraavaksi myös asiakas vaihdetaan toiseen.menin sovittuna aikana paikalle. Virkailija oli vaihtunut. Sen huomasi heti. Edellinen oli ollut sellainen ihminen, joka puhui rauhallisesti ja katsoi välillä tietokonetta kuin sieltä olisi voinut löytyä ratkaisu koko Suomen työttömyyteen.
Tämä uusi nainen näytti hätääntyneeltä. Ei sillä tavalla, että hän olisi ollut hätääntynyt minusta.
Enemmänkin siltä kuin hän olisi juuri saanut tietää, että minun tapaukseni oli hänen päivänsä vaikein. Hän hymyili. Se oli nopea hymy. Sellainen, jonka ihminen ehtii tehdä ennen kuin tajuaa, ettei ehkä olisi pitänyt.
– Hei, mukava tavata.
– Samoin. Hän avasi tietokoneen. Näytölle ilmestyi ilmeisesti minun elämäni. Tai ainakin työvoimapalveluiden näkemys siitä. Nainen selasi tietoja.
– Sinulla on nyt ollut tämä kolmen kuukauden kuntouttavan työtoiminnan jakso.
– Kyllä. Hän nyökkäsi varmalla tavalla. Hän puhui kuin olisi tiennyt tarkalleen, mitä seuraavaksi tehdään. Se oli kiinnostavaa, koska hänen kasvonsa eivät näyttäneet siltä.Kasvot sanoivat: Apua.
Ääni sanoi: Tilanne on täysin hallinnassa.
– Miten koit jakson?
– Ihan hyvin.
– Hyvä. Hän kirjoitti jotain.
– Koetko, että työ- ja toimintakykysi on parantunut? Mietin hetken.
– Ainakin tiedän nykyään, missä kahvikuppini on. Hän nosti katseensa. En ollut varma, oliko se huumoria vai raportoitava havainto.
– Tarkoitan siis, että koetko olevasi lähempänä avoimia työmarkkinoita? Avoimet työmarkkinat.
Pidin siitä ilmauksesta.Se kuulosti siltä, että työmarkkinat olivat suuri halli, jonka ovet olivat avoinna, mutta kukaan ei ollut vielä kertonut minulle osoitetta.
– En tiedä, sanoin. Nainen nyökkäsi.
– Se on ihan ymmärrettävää. Sitten hän katsoi ruutua uudestaan.
– Sinulla on tässä merkintä, että olet edelleen vaikeasti työllistyvä.
– Niin. Hän sanoi sen uudestaan, aivan kuin kokeilisi sanoja.
– Vaikeasti työllistyvä.
– Kyllä.
– Ja olet ollut pitkään työmarkkinoiden ulkopuolella.
– en, vaan pätkätöitä
– Niin sinulla on pitkä työhistoria, mutta paljon pätkittäistä työtä.
– Niin. Hän pysähtyi.
– Tässä on aika paljon.
– Minulla on ollut pitkä elämä. Nainen katsoi minua.Sitten hän hymyili.Tällä kertaa oikeasti.
– Se näkyy täällä.Hän selasi vielä vähän.
– Mitä itse ajattelet seuraavasta vaiheesta? Siinä se taas oli.Seuraava vaihe.Työvoimapalveluissa elämä ei koskaan ollut nykyhetki.Aina oli seuraava vaihe.Jos olit ollut työttömänä, seuraava vaihe oli kuntouttava työtoiminta.Jos olit kuntouttavassa työtoiminnassa, seuraava vaihe oli uusi suunnitelma. Jos suunnitelma ei johtanut työhön, tehtiin uusi suunnitelma. Ja jos sekään ei johtanut työhön, oli olemassa vielä uusi suunnitelma.Suunnitelmia riitti.Työtä ei niinkään.
– En minä tiedä, sanoin.Nainen nyökkäsi taas.Hän näytti edelleen hätääntyneeltä.Mutta puhui aivan varmasti.
– Me löydämme sinulle sopivan seuraavan askeleen. Katsoin häntä.Hän katsoi minua. Tietokone katsoi meitä molempia Sitten nainen sanoi:
– Tärkeintä on, ettei jäädä paikalleen.Ajattelin niitä kolmea kuukautta. Olin ollut siellä joka viikko.
Olin tullut paikalle.Olin tehnyt tehtäviä.Olin tavannut ihmisiä.Olin pelannut mölkkyä.Olin siis liikkunut. Mutta työkkärin järjestelmässä olin edelleen samassa kohdassa.Vaikeasti työllistyvä.Ehkä olin liikkunut kolme kuukautta ympyrää. Mutta se oli sentään ollut liikettä.
– Katsotaanpa nyt, mitä tähän voisi kirjata, nainen sanoi. Hän näytti taas varmalta. Ja minä ajattelin, että siinä meillä oli ainakin yksi asia yhteistä. Minä en tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Eikä hänkään tiennyt.Hän vain osasi sanoa sen vakuuttavammin.
]]>
